Pakkasentien varressa on meillä oma mökki. Tuleva vakituinen koti. Siellä on oma maailmansa minne voi upota. Oma rauha, oma valta. Vähän eri fiilis kuin kerrostalolokerossa. Vaikka meillä on tosi hieno kämppä ja tyylikäs ja harkittu sisustus täällä kaksiossa, on Pikkulan Puutarha vailla vertaansa. Täällä "cityasunnossakin" viihtyy, mutta Varmossa on olo niin vapaa kaikista velvollisuuksista, mieli tyhjä työn aiheuttamasta stressistä. Siksi mielin sinne.
Nyt on syksy, kohta talvi. Talven jälkeen kevät, sitten ensimmäinen kesä ja ikioma paikka. Salainen piilopaikka vain meidän perheelle. Paikka jossa olla rauhassa, jossa toteuttaa itseään ja luovuuttaan, paikka jossa levätä. Paikka jossa voi olla ilman mitään tai kenenkään vaatimuksia.
Hirsitalo ilman nykyajan mukavuuksia. Sähköt toki löytyy, mutta vesi tuodaan sisälle kantaen. Tuvassa vanha puuhella ja leivinuuni, lautalattiat, pihalla ulkohuussi, navetta, aitta, sauna ja puutarha. Vaatimattomuus kaunistaa, näin sanotaan. Mutta onko se vaatimattomuutta, että on valmis luopumaan tietyistä modernin ihmisen "välttämättömyyksistä" kuten astianpesukoneesta. Mielestäni päinvastoin. Pieni vaivannäkö, arkisissa askareissa touhuaminen antaa paljon enemmän. Kiireinen, itsekeskeinen ja ylitseampuvan mukavuudenhaluinen elämäntapa ei kuulu ainakaan minulle.
Osaan jo mielessäni nähdä, kuinka ensi keväänä olemme huhkimassa kasvimaalla ja puutarhassa. Tekemässä asioita joista nautimme. Ensimmäistä kertaa ikiomassa kodissa ja miljöössä, tukahduttamatta itseämme olemattomiin pakotteisiin kuten kiireelliseen, aikaa, rahaa ja voimia vievään remonttiin tai muuhun epäolennaiseen.
Monen nykyajan ihmisen (varsinkin varakkaamman) mittapuun mukaan talossa tulisi tehdä hirmuinen remontti heti, ennenkuin voisi ajatellakkaan asuvansa siellä. Täytyisi olevinaan vetää vesijohtoja, raiskata puutarha kaivinkoneella jätteenkäsittelyjärjestelmää varten, vaihtaa kauniit vanhat ikkunat nykyajan vaatimukset (tiiviys) täyttäviksi törökkeiksi, kengittää isolla rahalla hieman muurahaisten ja lahon puraisemat alahirret, laittaa lasivillaa lisäeristeeksi. Pyh sanon minä!!! Siinä talossa on asuttu jo lähes sata vuotta ennenkin näin, niin miksei vielä sata vuotta eteenpäinkin. Toki joitain juttuja täytyy käytännön syistä tehdä, mutta nekin tehdään rauhassa ja rakkaudessa itseämme ja toisiamme polttamatta.
Semmoista höpinää ja löpinää.
Kevättä odotellen
